*

JuhaniP

Kiitos Reijo Tossavainen ja muut puoltajat

"Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa ollaan valmiita korottamaan teiden nopeusrajoituksia, uutisoi Yle verkkosivuillaan."

"Asiaa kysyttiin niin, että pitäisikö Suomessa saada ajaa hyvissä olosuhteissa moottoritiellä kesäisin 130 km/h ja talvisin 110 km/h. Maantiellä vauhti olisi 90 km/h." IS 19.08.2013

 

Jos tämä todellakin toteutuu, niin alan uskoa että Suomella on vielä toivoa.

 

Siis holhousyhteiskunta hellittää hieman otettaan ja ihmisten ajallekin annetaan arvoa.

 

Pääsemme esimerkiksi (laillisesti) aikaisemmin työstä kotiin ja viikonloppuna mökille.

 

Toivon todellakin, ettei joku tyhmä virkanainen pääse tähän väliin, ja ne nopeudet oikeastikin nousisivat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän olliripatti kuva
Olli Ripatti

Eiköhän siellä Trafissa jo kriisipalaveria pidetä asian tiimoilta. Onhan tämä nyt aivan käsittämätöntä jos kansanedustajat pääsevät päättämään liikenneturvallisuuteen liittyvistä asioista. Perinteisestihän nämä ovat olleet Trafin heiniä. Varmasti ajavat nyt sen liivipakon soutuveneisiin tai Tenon soutajille pakolliset laivurin paperit. Ihan vaan ilkeyttään. Katsotaan vaan.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Kiittele Tossavaista vaan, jos hän on asian puuhamiehenä ollut.

Se, että ehditkö mökillesi tai työstä kotiin aiemmin, uskallan olla toista mieltä.

Aikaisemmin hautaan on todennäköisempää monelle. Tuo nimittäin tilastoista tulee sitten aikanaan näkymään.

No, meikäläisen Focuksella ei noin lujaa uskalla ajaa, että siinä mielessä.

Juhani Piironen

Minkälainen Focus sulla oikein on. Äidilläni on noin seitsemän vuotta vanha Focus ja se on kyllä hyvä ajaa. Itseasiassa se on nimenomaan mutkaisilla teillä tosi hyvä ajaa.

"Ei muuta kuin hanaa" sanoi eräs suuri ajattelija usein telkkarissa :) (vai oliko se suuri autoilija)

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

No, semmonen 2006 farmari, karvalakkimalli.

Meidän koira ja kissa kyllä tykkää. Aina ovat hyppäämässä kyytiin.

Juhani Piironen Vastaus kommenttiin #5

Siinä karvalakkimallisakin on ilmastointi. Ja se onkin ainoa varuste, jolla on jotain käyttöä joskus.

Ajoin äitini kanssa hänen vuoden vanhalla autolla kauan sitten ja hän valitti kuumuutta. Sanoin että mikset laita ilmastointia päälle ja hän sanoi ettei tässä ole ilmastointia. Painoin nappia kojelaudassa ja sanoin että kyllä näkyy olevan ja toimivan :).

Janne Hilden

En tiedä, onko järkeä nostaa nopeusrajoituksia. Kun nykyisellään ei edes rahaa löydy teiden kunnostamiseen. Huono yhtälö.
Itse en uskaltaisi pikkuhiljaa sorateiksi muutettavilla maanteillä vauhtiani kiihdyttää.

Käyttäjän Juha-PekkaVaarala kuva
Juha-Pekka Vaarala

Kiireistä on ihmisen elämä, jos kesämökille, joka on 100 kilsan päässä, pitää päästä 10 minsaa aikaisemmin.
Työmatka-ajat lyhenevät 3-5 minuutilla.
Riskit huomattaviin ylinopeuksiin motarilta taajama-alueille siirryttäessä kasvavat huimasti vauhtisokeuden vuoksi.

Juhani Piironen

Minun kesämökille on noin 220 kilometriä.

Se olisi noin 22*2 eli 44 minuuttia per reissu.

Elämäni aikana viikoja säästeetyä aikaa.

Sinä saat ajaa niin hiljaa kuin haluat.

Se on "suurin sallittu nopeus".

Ei siis pakkonopeus, niinkuin pakkoruotsi.

Lisäksi totean että monen kaupparatsun työmatkat lyhenevät tunneilla. Per reissu.

Janne Suominen

Koska noin noin pitkää yhtenäistä moottoritieosuutta Suomesta ei löydy, otaksun että mökillesi ajetaan nyt 100 km/h jolloin matka-aikasi on 2h12min. Nopeudella 110 km/h matka-aikasi olisi 2h eli ajansäästöä kertyisi 24 min / reissu - noin teoriassa siis.

Juhani Piironen Vastaus kommenttiin #16

Nopeusrajoituksia nostettaisiin myös muilla, kuin moottoriteillä.

On olemasa näitä keskikaiteella varustettuja teitä.

Liikenneturvallisuudesta väitellyt tohtori sanoi savolaisessa lehdessä että turvallisuustasoltaan nuo vastaavat moottoriteitä, tai ovat jopa parempia.

P.S. laskelmaasi en kiistä, tuo en muista mistä reivn tuon 22 minuuttia. Itseasiassa, nyt tiedänkin. Se tuli oletuksesta että tunnissa on 100 minuuttia.

Nuo ranskalaisten tusina ja tiu ja tunti, kun eivät ole pyöristetty sataan, niin joskus sen kiireessä unohtaa.

Muutenkaan en eilen illalla ehtinyt blogiani oikein kommentoimaan, koska oli "tilanne päällä"

Juhani Piironen Vastaus kommenttiin #16

Itse asiassa tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun teen tuota virhettä. Olen joskus tehnyt jotain laskelmaa, kauan sitten, joka ei tuntunut täsmäävän millään ja sitten kun lopulta löysin syyn, niin huomasin että olin käyttänyt tunnissa 100 minuuttia ja muistaakseni vuodessa kymmentä kuukautta.

Siis ajatuksissani olin vain lyönyt nuo prosenttiluvut sellaisenaan oletuksella että aika on kymmenellä jaollista.

Kyllä me kärsimme kauan noista vanhoista mitoista.

Siksipä jotkut Star Trek, tai vastaavat fanit on luonut muistaakseni jonkun kymmenellä jaollisen kansainvälisen avaruusajanlaskun.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Juha- Pekka,

nuot ao. 3 - 10, etc. min lukemat ovat urbaania legendaa (pätevät vain todella ruuhkaisilla alueilla)...

Esim. google mapsin reittiohjeiden mukaan matka Jämijärveltä Forssaan - n. 170 km - kestää 2 tuntia 6 min. Nykyisten nopeusrajoitusten mukaan matka sutjakalla ajoneuvolla kestää reilusti alle 2 h mutta esim. linja- autolla < kolmisen tuntia. Olen ajanut vielä 70- luvun alussa vapaita nopeuksia - paljon nykyistä heikommilla ajoneuvoilla - no liikennekulttuurikin oli mitä oli tuolloinkin (eipä se ole paljoa kohentunut pakkokattonopeuksillakaan - tai juuri niiden vuoksi ei...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

”Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen ei suoraan vastusta poliitikkojen toiveita muuttaa nopeusrajoituksia. Parillisten nopeuksien muuttamisessa parittomiksi Ruotsin mallin mukaan ei Tarvaisen mukaan ole kuitenkaan mitään järkeä.” - ”Liikenneturva: Nopeusrajoituksia voi nostaa, jos nopeudet eivät nouse”

Mitä järkeä on nostaa kanta- moottoritienopeuksia 10/20 km/h jos nopeudet (keskinopeudet/ hetkelliset/ maks.) eivät nousisi nykyisestään??

"En jaksa uskoa, että Suomesta löytyisi nopeasti sellaisia uusia valvontaresursseja, että 130 on sitten 130, eikä siihen saa tulla yhtään kilometriä lisää.”

Nostetaan sitten nopeudet kerralla moottoriteillä 140 km/h:iin. Ei moni aja nykyisin edes 120 km/h ja he jotka eivät kunnioita rajoituksia, vastaavat itse ajostaan – huomattavat ylinopeudet kuulunevat poliiseille ilmoitettavien tapausten joukkoon siinä kuin rattijuoppoudetkin!! - Risteyksissä, ketjuliittymissä, jne. vastaavasti nopeudet pitäisi laskea (esim. 100/80 km/h) samoin tulee lisätä riittävästi sähköisiä nopeustauluja liikenneolosuhteiden vaatimusten mukaisesti. Silmänpalvojat pois liikenteestä siviilipoliisiajoneuvoin ja neuvovin/opettavin poliisein. Kaikkinainen liikennekohteliaisuus ja – sujuvuus - siten -turvallisuuskin kunniaan a la Ruotsi - kiitos!

Juhani Piironen

En tuossa eilen illalla ehtinyt blogissani kommentoimaan, koska oli muita kiireitä. Heitinpä myös näköjään laskuvirheen, mutta se on niiden ranskalaisten syytä (60 minuuttia ja 12 kuukautta, tiu ja tusina).

Yleensä ottaen nopeusrajoitukset ovat mielestäni kansalaisten vapuden rajoittamista ja monesti sitä tehdään liian kevyin perustein.

Turvallisuus on se maaginen sana, jolla aina perustellaan sitä miksi jonkun muun tulisi ajaa hitaammin.

On olemassa myös kulttuureita, joissa luotetaan ihmisten omaan harkintaan. Esimerkiksi Nevadasta on poistettu kaikki nopeurajoitukset valtateiltä. Saksassa moottoriteillä saa paikoin ajaa niin lujaa, kuin haluaa.

Koska olen ajanut autolla jonkin verran Saksan moottoriteillä (tuhansia kilometrejä), niin tiedän jotain paikallisesta liikenteestä.

Minusta se on hienoa.

Kun moottoritiellä takaasi lähestyy Porsche yli kahta sataa, niin kaikki väistävät. Kukaan ei ole kateellinen jäärä. Suomessahan nimenomaan kateus estää väistämisen. Mennään mielummin hautaan, kuin annetaan tietä.

Moottoritie -käyttäytyminen Saksassa perustuu toisten ihmisten kunnioitukseen ja yksilön vapauden kunnioitukseen. Kukaan ei kysy tyhmiä kysymyksiä; "Mihin tolla nyt voisi olla kiire"

Se ei ole oleellinen kysymys. Jos ihmisellä on kiire, niin hänellä on siihen syynsä ja ne eivät kuulu minulle. Miksi en siis voisi väistää hitaammalle kaistalle.

Minä kunnioitan noita saksalaisia. He ovat sivistynyt ja valistunut kansa.

Itsekin olen Suomessa ajaessani joskus ollut liikkeellä hyvin hitaalla vanhalla autolla, tai peräkärrin kanssa. Aina olen pyrkinyt väistämään, jopa pientareelle. Minulle taustapeiliin katsominen on luonnollinen asia. Kunnioitan ihmisten aikaa. Muistan kerranki, kun kuljetin isoa tavarakuormaa peräkärrillä ja minun tuli ajaa todella hitaasti. Silloin oli sunnutai-ilta ja ruuhkaa. Ajoin silloisella moottoriliikennetiellä yli 50 -kilometriä pientareella. Poliisiauto tuli taakseni ja tiesin että rikon lakia. Ajattelin, että mielummin otan sakot, kuin alan muodostamaan ruuhkaa. Poliisiauto ajoi noin kilometrin perässäni (en tiedä miksi) sitten ne vain ohitti minut. Poliisi tiesi, että silloisen lain mukaan minä rikoin lakia, mutta he antoivat asian olla.

Tiedän että monet eivät välitä muista ihmisistä liikenteessä ja haluavat ilmaista oman poliittisen kantansa olemalla jääriä.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Juhani,

juuri noin - kuten Ruotsissakin. Meillä vielä valitettavasti mentaliteettina "äl yli päästä per..."...

Toimituksen poiminnat